Hallituksen kokoonpano ja palkkiot
Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi kahdeksan (8) osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka nykyisistä hallituksen jäsenistä Teemu Kangas-Kärki, Sakari Lassila, Jukka Leinonen, Juuso Maijala, Anni Ronkainen ja Pasi Tolppanen sekä uusina jäseninä Tuija Kalpala ja Anna-Maria Tuominen-Reini. Jukka Leinonen valittiin hallituksen puheenjohtajaksi ja Sakari Lassila varapuheenjohtajaksi.
Yhtiökokous päätti osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti, että hallituksen jäsenille maksetaan palkkioita seuraavasti: puheenjohtaja 70 000 euroa vuodessa, varapuheenjohtaja 47 000 euroa vuodessa ja jäsenet 35 000 euroa vuodessa. Lisäksi yhtiökokous päätti nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti, että mikäli hallituksen jäsen, joka ei ole hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, toimii tarkastusvaliokunnan tai henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan puheenjohtajana, hänen vuosipalkkionsa on 47 000 euroa.
Palkkiot maksetaan siten, että vuosipalkkiosta 40 prosenttia maksetaan yhtiön hallussa olevina, tai mikäli tämä ei ole mahdollista, markkinoilta hankittavina Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeina ja 60 prosenttia maksetaan rahana. Osakkeet luovutetaan hallituksen jäsenille ja tarvittaessa hankitaan markkinoilta suoraan hallituksen jäsenten lukuun vuoden 2025 ensimmäistä vuosineljännestä koskevan osavuosikatsauksen julkistamisen jälkeisenä kolmantena kaupankäyntipäivänä. Lisäksi hallituksen puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkioina 1 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 700 euroa ja kullekin jäsenelle 500 euroa kokoukselta. Hallituksen asettamien valiokuntien puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan myös kokouspalkkioita, valiokunnan puheenjohtajalle 700 euroa kokoukselta ja kullekin jäsenelle 500 euroa kokoukselta.